Doping ja huijaus e-urheilussa

Sep 02
2015

shutterstock_228743755

Doping on monen urheilulajin ikävä lieveilmiö. Sitä on esiintynyt jo varsin kauan. Käytännössä dopingilla tarkoitetaan mitä tahansa lääkkeitä tai huumeaavia aineita, joiden avulla voidaan parantaa omaa suoritusta. Sen lisäksi, että tämä on reilun pelin hengen vastaista, on dopingista myös lääketieteellistä haittaa käyttäjälle. Monet hormonit ovat vaaraksi terveydelle, puhumattakaan rauhoittavista ja suorituskykyä parantavista huumeista, kuten vaikkapa amfetamiinista. Perinteisten urheilulajien dopingin käyttöä valvotaan kuitenkin tehokkaasti, ja valvonnan avulla ollaan varmasti saatukin hyviä tuloksia.

Tyypillinen dopig tapaus e-urheilussa

Myös e-urheilun parissa uskotaan esiintyvän dopingia. Tyypillinen tapaus pitkän pelisession aikana on ADHD-oireyhtymän hoitamiseksi tehtyjen lääkkeiden väärinkäyttö. Nämä ADHD-tarkkaavaisuushäiriön lievittämiseen valmistetut lääkkeet parantavat nimittäin huomattavasti pelaajan huomiokykyä. Siitä ei ole kuitenkaan yksimielisyyttä kuinka yleistä lääkkeiden väärinkäyttö e-urheilussa on. Toisten mukaan se on hyvin yleistä, kun taas toisten mukaan erittäin harvinaista. Silläkin on varmasti merkitystä, kuinka tarkasti doping-aineet määritellään. Voidaanko esimerkiksi kofeiinin (jota saadaan tunnetusti kahvista ja energiajuomista) kohdalla puhua doping-tason piristeestä?

Ainakin Dome.fi-sivuston artikkelin mukaan lääkkeiden ja piristeiden käyttö ammattipelaajien keskuudessa saattaa olla hyvinkin yleistä. Ammattilaisuus on myös eräs syy, joka aiheuttaa dopingin käyttöä, sillä kun lajin parissa alkaa liikkua enemmän rahaa, myös panokset suurenevat ja samalla kasvaa menestymisen tarve.

Ammattimaista toimintaa

E-urheiluhan on hyvin ammattimaista toimintaa, jossa pelitiimien takana on usein suuria peli-, IT- tai mobiilialan yrityksiä, kuten esim. Sony ja Samsung. Voit lukea lisää näistä e-urheilujoukkueista artikkelista Maailman parhaat eSports-joukkueet. Doping ja lääkkeiden väärinkäyttö on tietysti hyvin ikävä ilmiö niin perinteisen urhelilun kuin eSports-urheilunkin puolella. Sekä sponsorit että tiimit ovatkin sitä mieltä, että ilmiötä tulisi pitää silmällä ja siihen tulisi suhtautua riittävällä vakavuudella, olkoonkin, että toimintapelien pelaamisessa käytettävät piristeet eivät ole ihmisen keholle yhtä rankkoja kuin esimerkiksi hormonit tai voimakkaammat huumeet. Kysymys on kuitenkin useammasta asiasta, kuten pelaajien terveydestä ja reilun pelin hengestä. Silti doping ja huijaus ovat varmasti ilmiöitä, joita esiintyy jossain määrin aina, eikä niistä kenties päästä lopullisesti eroon koskaan.

Maailman parhaat eSports-joukkueet

Sep 02
2015

shutterstock_189965135

eSports ei ole enää mikään marginaalinen videopeliharrastajien juttu, vaan laajamittainen viihde- ja urheilumuoto, jota sponsoroidaan samalla tavalla kuin muitakin suosittuja urheilulajeja. Suosittuja tiimipelejä ovat mm. LoL, eli League of Legends ja Dota 2. Molemmat ovat toiminta- ja strategiapelejä, ja kuuluvat niin sanottuun MMORPG-massiivipeleihin, joissa voi olla samanaikaisesti jopa tuhansia pelaajia.

Viiden kärki

Dota 2 -pelin viisi kärkijoukkuetta ovat eurooppalainen Team Secret, amerikkalainen Evil Geniuses, kiinalainen LGD, eurooppalainen Cloud9 ja kiinalainen Vici Gaming. Moni saattaa yllättyä siitä, että Dota 2:n kärkijoukkueiden mukana on paljon manner-kiinalaisia tiimejä. Edellämainittujen lisäksi nimittäin ainakin Invictus Gaming ja CDEC Gaming tulevat Kiinasta. Myös Venäjältä tulee kaksi menestynyttä eSports-joukkuetta: Team Empire Dota 2 ja Virtus Pro-Dota2. Mukana on tiimejä myös Ukrainasta ja Pohjoismaita edustaa esim. ruotsalaistiimi Ninjas in Pyjamas Dota2. Mielenkiintoinen havainto on se, että taiwanilaiset ja etelä-korealaiset loistavat kovimmassa kärjessä poissaolollaan.

Legue of Legends -tiimit

League of Legends -tiimien viiden kärki on puolestaan eurooppalainen Fnatic LoL, kiinalainen Edward Gaming, taiwanilaiset Ahq Esports Club ja yoe Flash Wolves sekä amerikkalainen Gravity Gaming. USA:sta tulee myös Team Liquid LoL ja Team Impulse. League of Legendsissä on odotetusti mukana myös muita Kaakkois-Aasian maita, kuten Hong Kong Esports ja KOJO Tigers Etelä-Koreasta. Kun tutkii jo mainittujen pelien tilastoja hieman perusteellisemmin, esimerkiksi GosuGamers.net-sivustolta, voi todeta, että 50 parhaan tiimin joukossa on joukkueita lähes joka maapallon kolkasta.

Tiimipeli

Tämän perusteella voi huomata jo senkin, että eSports on todella saavuttamassa laajaa suosiota. Suosio ei riipu kansallisuudesta tai maan. Voidaan sanoa, että pelaaminen on yksi tapa yhdistää ja lähentää ihmisiä. Sekään ei haittaa, että pelit ovat luonteeltaan hieman agressiivisia, onhan kyseessä kuitenkin taistelu- ja toimintapelit. Peleissä tarvitaan kuitenkin saumatonta tiimityötä ja vain yhteistyön avulla joukkue voi menestyä. Esportsin viihdearvokin perustuu pitkälti tähän tiimityöhön. See muistuttaa parhaimmillaan jalkapalloa tai jääkiekkoa, ja tempaa katsojan helposti mukaansa.